Me täällä hei!

Nonniii. Paljon ja ei mittään on kerennyt tapahtumaan edellisen päivityksen jälkeen. Aika täällä on mennyt niin kovin nopeaa että ei millään meinaa uskoa, että lähtö on jo ylihuomenna!

Tongariron jälkeen suuntasimma ittemme Wellingtoniin, mikä huhujen mukaan olisi tämän maan pääkaupunki.  Parkkeerasimme huippu menopelimme keskelle kaupunkia ja otimma majotuksen hostellista, koska leiritäaluiden hinnat pomppaa aika hyviin hintoihin isompiin kaupunkeihin saavuttua. Kolme yötä ihmeteltiin Wellingtonia ja tutustuttiin kivoihin ihmisiin. Eli köyhiin reissareihin, jotka oli päätynyt työhommiin rahoittaakseen olemisensa. Wellington oli kyll kiva merenrantakaupunki, mutta hämmentävää, kuten jokaisen kaupungin kohdalla, nämä on ihan sikapieniä paikkoja! Liikenne on kovin rauhallista ja ihmisiä ei nyt mitenkään hirvittävän paljon näy liikkeellä. Mut totta tosiaan, täällä on väkiluku pienempi mitä Suomessa, mikä hieman selittää asiaa. (Omituista kylläkin).

Välihuomatus nr.1: Kahvi on ihan super hyvää Wellingtonissa! Nr2: Ikinä ei olla tavattu ystävällisempää kansaa kuin Uusi Seelantilaiset, kaikki moikkailee toisiaan ja juttelee mukavasti. Tälläiseen suomalaiseen luontoon aluksi tuntuu oudolta, mutta hetken asiaan totuttua on kovin mukavaa mennä huoltoasemalle kun myyjä sanoo, että 'hello my dear!'. Ja jopa lenkkipolulla kaikki vastaantulijat tervehtii iloisesti. Kivoja ihmisiä nämä.

Kovin on kotoiset take-away-kaffeet tääl :)

Wellingtonista meidän oli tarkoitus siirtyä eteläsaarelle, mutta hetken aikaa tuijoteltuamme lauttahintoja, tyydyimme jäämään pohjoissaarelle. Aivan uskomattoman kalliit hinnat! Ja hintoja vielä nostatti pääsiäisaika. Lähdimme siis ajelemaan pitkin itärannikkoa määränpäänä loppujenlopuksi Auckland. Maisemat matkanvarrella on ollut aivan uskomattoman upeita. On pitäny ihan tosissaan keskittyä pitämään silmiä tiessä ajaessaan. Rantatien ajaminen on ollut myös hieman puuduttavaa välillä, koska tie on pääasissa mutkaa, mutkaa, mutkaa, isompaa mutkaa, jyrkempää mutkaa, nousua vuorelle ja mutkaa. Eli keskituntinopeus on vissiin ollut jotain 50km/h. Hurjaa.

Autolla ajetaan varovarovasti.

Pysähdyspaikan ihmeitä. Useaan otteeseen on näkynyt tälläistä aitausta. Kyläläisillä liikaa kenkiä?

Taukopaikka merimaisemineen.

Matkan varrella ajettiin Te Mata Peakin huippulle, huom! Ajettiin, sillä nousua oli n.400m ja välillä meinas alkaa kuskia hiukka jännittää, koska tie oli kovin kapea ja jyrkkä. Maisemat oli ylläripylläri komeet siellä ja nähtiimpä myös ku poika kosi tyttöä vuorenhuipulla. Kaameen romanttista <3 Ja juu, tyttö suostui.

Te Mata Peak. 1,5litranen nissanimme näki tosissaan työtä, että huipulle päästiin. Raukka.

Kolme yötä ollaan nytten vietetty autossa nukkuen eri leirintäalueilla. Ihana oli eräskin aamu herätä Tyynen Valtameren aaltojen kohinaan.. Tänään käytiin mt. Maunganuilla kävelemässä ja hikoilemassa. Kovin monta rappusta piti taas kiivetä että pääsi huipulle. Siinä oli taasen meidän kuntoilupläjäys hetkeksi aikaa.

Namnam ruokaa matkakaasukeittimellä

Taurangan venesatama näkymää

Huomenna siis lähdemme ajelemaan Aucklandia kohti ja torstaina olisi lähtö osoitteeseen u, s and a! Lapset ihan täpinöissään sitä jo odottaa, vaikka surku on myös tämä ihana maa jättää taaksensa, mutta toivottavasti tänne vielä joskus pääsee takasi tulemaan.

We love you New Zealand! t: Kaisu&Helena